Akvarellisti Tuikku Tenhovuori

Olen maalannut akvarelleja 35 vuotta. Monipuolinen tekniikka ja laajat, kiehtovat toteutusmahdollisuudet inspiroivat ja kiinostavat minua.

Koen uuden maalaustyön aloittamisen aina kutkuttavan jännittävänä hetkenä. Maalauksen onnistumiselle tärkeää on rohkeus, ennakkoluulottomuus, uskallus ja kaikenlainen kokeilu. Laadukkaat värit, valo, runsaasti vettä, hyvä paperi sekä iso sivellin ovat a ja o. Olen myös huomannut, että kärsivällisyys palkitaan akvarellin tekemisessä. Eri värikerrosten kuivuminen vaatii odottelua. Mitä pitkäjänteisempi olet, sen parempi on lopputulos.

Vesi itsessään on kuin kiusanhenki, jota yrittää taltuttaa. Se juoksuttaa värejä noroina muodostaen hauskoja kuvioita paperille, lammikot tanssivat liukuen ilkikurisesti paperin pinnalla aiheuttaen odottamattomia sattumia. Mielenkiintoiseksi ja rattoisaksi maalaamisen tekee juuri yllätyksellisyys.

Akvarellin tekeminen on minulle ympärillä olevan hetkellistä unohtamista, lepoa ja suurta nautintoa. Voinkin vilpittömästi sanoa: akvarelli on elämäni!